sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Mustikkapiirakka

Ystävä tuli tänään kahvilla,
niin aamulla tekasin Leila Lindholmin Pala kakkua -kirjasta
marjaisen piirakan.

Vähän jouduin ohjetta soveltamaan, kun ei kaapista löytynyt mantelimassaa.


Pohja:
150g kylmää voita
4dl vehnäjauhoja
½dl tomusokeria
1 muna
½rkl kylmää vettä

 Nypi kuutioitu kylmä voi jauhojen ja tomusokerin kanssa rakeiseksi seokseski.
 Lisää muna ja vesi ja vaivaa sen verran, että muodostuu taikina. Älä sekoita liikaa. 
 Kiedo taikina muoviin ja laita se jääkaappiin vähintään 30 min.



Täyte:
3 munaa
2dl maitoa
1dl ranskankermaa
1dl sokeria
(100g mantelimassaa)

Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Kaaviloi taikina levyksi ja peitä piirasvuoka sillä.
Vatkaa kaikki täytteen aineet keskenään (ja lisää raastettu mantelimassa, minähän en tuota laittanut).
Levitä seos pohjalle.

3dl erilaisia marjoja
(käytin pelkkiä mustikoita)
kourallinen mantelilastuja

Jaa marjat piiraan pinnalle ja sirota päälle mantelilastut.
Kypsennä piirasta uunin alatasolla 30-40 minuuttia tai kunnes
se jähmettyy ja on saanut kullankeltaisen väri.


Piirakka oli hyvää!
 Ei liian imelää. Hyvin käy vaniljajäätelön kanssa tai vaniljakastikkeen :)

2 kommenttia:

  1. Voi kun on hyvän näköinen piirakka, varmasti hyvää! Nam :)

    VastaaPoista
  2. Onpa herkullisen näköistä:). Blogissasi on muuten monta hyvää reseptiä - mitä jos liittäisit sen meidän Etsiresepti.fi sivustoon, jotta voisimme linkittää siihen?

    Etsiresepti on hakukone, joka kokoaa Suomen parhaat ruokasivut ja blogit internetistä. Monet sadat ovat jo ilmoittautuneet tänne ja hyötyvät siitä, että annamme heille yhä enemmän liikennettä.

    Liittyäksesi ilmaiseksi Etsireseptiin, klikkaa vain tästä: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen


    Ystävällisin terveisin,
    Etsiresepti.fi

    VastaaPoista