sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Eilen oli HIENO päivä!!
Vanhin poika (10v) lähti aamulla aikaseen seurakunnan sählyturnaukseen.
Isäntä lähti pilkkikilpailuun.
Teini lähti siskon mukana kampaajalle Jyväskylään.
Minä ja 3 nuorinta suunnattiin auton nokka kohti minun synnyinsetuja,
kummipojan synttäreille.

Aamulla leivoin synttäreille porkkanapiirakan

Tässä teille ohje

4 munaa
4dl sokeria
6dl porkkanaraastetta
200g sulatettua voita
4dl vehnäjauhoja
2tl soodaa
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
4tl kanelia

Täyte:
n 200g olympiajuustoa
3½dl tomusokeria
60g voita
(Täytteen teen vähän reilummin, kun se on parasta :))

Munat ja sokeri vaahdoksi. Kuivat aineet sekasin. Lisää munavaahtoon porkkanaraaste, sulatettu voi ja lopuksi kuivat aineet. levitä teikina pelille. Paista 200 asteessa n 30 min., eli kun piirakka on ruskeaa. Anna piirakan jäähtyä. vaahdota voi, tomusokeri ja olympiajuusto notkeaksi vaahdoksi ja levitä jäähtyneen piirakan päälle. Pinnalle voi ripsutella mantelirouhetta.



Kotiin palattiin illalla ja sählynpelaajakin saapui kotiin, niin polleana kuin vaan voi poika tulla!!
Meijän koulun (1-4lk) pojat olivat VOITTANEET sählyturnauksen!!!!!


Mitallia kuvattiin moneen otteeseen kännykällä ja kameralla :)

 Väsynyt mutta Onnellinen puolustaja.

Mukavaa ja rentouttavaa sunnutaita teille kaikille!!!

Kiitos suuri kaikille ihanille kommentoijille edellisessä postauksessa!!
Piristää kummasti, kun viititte tänne kommentoida :)

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, kiitos reseptistä, tuollaista olen kaivannutkin!!!

    Ja onnea voitosta pojalle ja äidille :))

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo porkkanapiirakka! Sovittiin just, että Niko tekee seuraavaks sitä! Kiitos ohjeesta!

    VastaaPoista
  3. Porkkanapiirakka on mun suurta herkkua! Nam nam....
    Onnea voittajalle, siellä on varmasti oltu polleita poikia joukkue täynnä :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa teille!

    VastaaPoista
  4. Mm, porkkanapiirakka on niin ihanaa!

    VastaaPoista